Vuonna 1970 perustettiin mieskuorohenkeä vaaliva Porin Mies-Laulun seniorilaulajien seura, jota ei alkuun ajateltu esiintyväksi kuoroksi muutoin kuin ehkä omaksi ja lähipiirinsä iloksi. Toiminta alkoi ja laulunjohtajiksi ryhtyivät Joel Itäkylä ja Erkki Hakkiluoto. Klubi-illat pidettiin aluksi Porin Suomalaisella Klubilla yhteisen aterian, juttujen, esitysten ja nimenomaan laulujen merkeissä.
Vuonna 1999 vaarit alkoivat kokoontua Porin Mies-Laulun uudessa kuorotalossa. Uudet puitteet antoivat erinomaiset mahdollisuudet myös entistä tehokkaampaan harjoitteluun. Vanhojen perinteisten mieskuorolaulujen lisäksi alettiin harjoitella myös uutta ohjelmistoa. Sopivalla valmennusmäärällä ja otteella kuoro on pysynyt laulukuntoisena ja -intoisena ajautumatta kuitenkaan ylikuntoon. Korkean paikan leirejä ei ole tarvittu. On huolehdittu, että rentous säilyy. Valmennuksella on saatu aikaan hyviä tuloksia. Niistä mainittakoon mm. musiikki-illat, joissa vaarit ovat tarjonneet kuulijoilleen parasta antiaan kuorolaulun, kvartetti- ja sooloesitysten, sekä yhteislaulun merkeissä. Joka kerta on sali ollut täynnä yleisöä. Ne ovat olleet lämminhenkisiä tilaisuuksia ja yleisö on ollut kuulemaansa tyytyväinen.
Keväällä 2009 musiikkineuvos Erkki Hakkiluoto luovutti laulunjohtajan valtikan Harri Kedolle, joka jatkaa kuoron luotsaamista uusilla linjoilla perinteitä kunnioittaen. Vaarinlaulu on ”vanhojen partojen veljeskilta”, joka kokoontuu maanantaisin puolilta päivin. Aktiivisesti mukanaolevia vaareja on noin neljäkymmentä, jäseniä tuota enemmän. Harjoitusten yhteydessä nautitaan kahvi leivonnaisen kera. Pöydän antimista huolehtii aktiivinen naistoimikunta. Tuolloin on myös hyvää aikaa seurustella ja vaihtaa kuulumisia.
Vaarinlaulu on vuonna 2006 lopettaneen Satakunnan Sotaveteraanikuoron perinnekuoro ja on sitoutunut pitämään ohjelmistossaan sotaveteraanikuorojen lauluja. Perinnekuoron toimintaan kuuluvat mm. esiintymiset veteraanitoimintaan liityvissä tilaisuuksissa. Lisäksi järjestämme syksyisin sotaveteraanikuorojen perinnelauluihin pohjautuvan konsertin.
Toiminnassa ei ole unohdettu omaa lähipiiriä, vaimoja ja seuralaisia. Vuosittain tehdään yhdessä ainakin yksi retki johonkin kulttuurikohteeseen, nautitaan yhteinen joululounas sekä pidetään yhteinen tapaaminen Turun ja Tampereen laulajaveljien kanssa. Muutaman vuoden välein kokoonnutaan valtakunnalliseen seniorimieskuorojen tapaamiseen. Laulu on tietenkin aina mukana tunnelmaa luomassa.
Mieskuorolauluun sisältyy paljon perinteitä ja seniorit jos kukaan sen tietävät. Harjoittelu ja esiintymiset kartuttavat henkistä pääomaa, jonka vaikutukset ulottuvat elämän laajoille poluille. Laulaminen yhdessä on aarre, josta pidetään kiinni. Seniorikuoro mahdollistaa miehekkään harrastuksen jatkamisen silloinkin, kun on aika antaa tilaa nuoremmille.